|
|
24.10.2008 - 11:23
Elikkäs otettu nyt tässä lomalla 4 kertaa agia. Päätavoitteena jättää hyvä fiilis vaan pohjalle pitkälle treenitauolle. Homma on onnistunut ihan yli odotusten, toihan on ihan kone!
Ensinnäkin keskitytty nopeisiin keppeihin, kokeiltiin miten kestää mun irtoomista ( vielä aika heikosti, mutta takaaleikkaus, persjättö ja valssi lopussa onnistuu ilman mitää) ja palkka tuli eestä kaukaa. Kontakteilla kellotettiin, eipä toi nyt mitenkään hidas ollutkaan.. Mutta hitaaksi muuttuu, jos mie jään liikaa jälkeen. Eli pitää treenata sit joskus sitä, että palkka tulee eestä eikä multa takaa tms. Mutjoo, suoritustapa oli 100% oikea ja vauhdikas ainakin jos minä liikuin. Ilman mun liikettä meni ravaamiseksi puomilla ja keinulla odotti keikkausta. Keinulla pari lentokeinua sitte, kun olin edellä ja koiralla oli kiire, mutta osasi sit itte korjata ja malttaa. Palkkaa kontaktilla pysymisestä! Lisäksi otettiin irtoamistreenejä. Jos meni väärälle esteelle, kehut vaan. Eli oikeestaan näissä treeneissä muulla ei ollu väliä, kuin että koko ajan oli ihan sikakivaa!
Saldona treeneistä ohjaajalla ja koiralla hyvä mieli sekä 5 hajonnutta vinkulelua.. Vitsin piraija. 
Palaamme lajin pariin varmaankin seuraavan kerran kesäkuussa 2009. Ja ensi kesänä sitten startataan.
24.10.2008 - 10:50
Eipä tullut mainetta ja mammonaa meille tällä kertaa näyttelyrintamalla. Ruotsalaistuomari Gunilla Skallman ei oikein innostunut Ninjan sukista ja suurilla korkeuden mittaajan taidoillaan sai Ninjan kutistumaan 4senttiä. Elikkäs ruotsissa eksteriöörissä mitattu 56cm vaihtui Gunillan käsissä 52cm.
Sisänäyttelyksi oli ihan siedettävä paikka kyllä. Nips esiintyi jälleen hienosti, mittauksen antoi tehdä ilman mitään ihmettelyitäkään. Ninja on kyllä syntynyt näyttelykoiraksi.. ;) Hieman meinasi ärsyyntyä, kun tuomari tykkäsi laskea hampaita varsin kauan. Ihme tuolta pitkäpiimältä kyllä, mutta eipä tuollaistakaan ole tuolle koskaan tehty.. Tuomari tykkäsi tyypistä, mutta koko ( ) ja sukat oli ehdoton nounou. Tuloksena siis HYL.
Seurattiin vielä grontut, kun Tuula pyöri kehässä aika ahkeraan. Näille annettiin vain 1 eri, joten ROP koiran valinta oli aika helppoa. Köyhä reissu Fredinkin puolesta siis.
Ennen lähtöä ostin kasan vinkuleluja, joista jäljellä on enää 3.. Joku on vähän lahjakas.
18.10.2008 - 21:06
Urakalla hommat ennen lomaa taitaa olla meidän koulun motto. Koko viikko menty tukka putkella ja homma ollu enemmän kun kerkeää tehdä. Eläimet on saanu sitten viettää pääasiassa jalanlämmittäjän virkaa pöydän alla. Hieman alkeellista pentutottista Ninjan kanssa frisbeenheittelyn lomassa, totesin vain että se _kenottaa_ jossei sitä korjaa. Tälle pitäis tehdä kaiketi jotain?!
Tänään käytiin ottamassa vähän tokotuksia, alustan kaivamista, vauhtinoutoa ja temppuilua. Totesin, että pitäisi kehittää jotain pientä kivaa vielä lisäksi. Leikittiin kaukoja, peruuttamista ja haukkumista (peruuta=hauku..). Ihan hölmö ötökkä.
Tuli viikolla todettua taas vaihteeksi, että olen vallan loistava kouluttaja. Naksu on tarkoitettu matalavireiseen hommailuun, mutta Ninjan kohdalla se nostattaa kierroksia.. Arvatkaas, ketkä menee ensi viikolla agikentälle kuumentamaan keppejä naksulla? ;----)
Lisäksi olen kunnostautunut hyvänä kuvaajana, josta esimerkkinä erittäin suora horisonttikuva (ja koira leijuu ilmassa): Ninja ja nyt jo entinen vinkuleluVoiskohan joku tulla ilmoittamaan Ninjalle, että sillä on myös takajalat? Laatikoituminen ei oikein onnistu vieläkään. Ja tämähän ei johdu minusta, sillä olen tunnetusti erittäin taitava kouluttaja ja olen oikein erikoistunut sheippaamiseen!
Huomenna neiti Haiven menee kehärinsessoimaan Hämeenlinnaan. Toivon mukaan tuomari osaa olla kiltti ja antaa meille sen EH:n.
12.10.2008 - 18:24
Ninja on tehnyt hommia moneen otteeseen, jotkut jutut näyttää tosi hyvälle ja jotkut ei etene..
Mulla on ongelma nimeltä ruutu, eli mun mielikuva koiran toimimisesta ei käyny ihan yksiin elukan kanssa. Ahne possu ei reagoi siihen osuviin leluihin, kun yrittää paikallistaa ruokaa, eli ruokakipolle juoksusta pysäytys EI onnistu lelulla tähtäämällä.. Kosketusalusta epäilyttää (häivytys), mutta toisaalta Ninja osaa sen jo, osaa hakea kaukaa ruudun ja jos ne yhdistäisi.. Täytyy miettiä ihan kunnolla.
Käytiin ekaa kertaa parkkihallissa viime to. 3min piilopaikallaolo reunimmaisena 5 koirasta. Meni hitaasti maahan (tätäkin vois kai joskus palkata?) ja vetäs tassun rullalle (!). Suoristin mitään sanomatta tassun ja siihen se sitten jäi. Aseteltava koira siis.. :---) Neiti hienohelma ei vissiin oikeen tykänny ajatuksesta maata kylmällä asfaltilla? Maanantaina treenit eri hallissa, katsotaan miten käy sitten. Seuraamisessa ajoittain erkani liikaa (!!!!), muuten ok. Liikkeestä istuminen aivan bueno, seisomisessa ennakoi istumisen. En tiedä oisko ikinä tehny tämmöstä, mutta näkipä senki. Uusinnalla ok.
Eilen seuraamista, jossa jumitti ja yritti tarjota liikkeestä seisomista ja ties mitä kaikkea muuta kun seuraamista. Keskusteltiin asiasta ja homma lähti pelittämään. Sitten hyppynouto 70 ilman kosketuksia.
Tänään kosketusalustan lätkimistä, liikkeestä pysähdykset ja niissä mun pyörintää ympärillä, spurttailua ym. eli pysymisessä pääpaino. Luoksaria erikseen seisomisella ja maahanmenolla. Maahanmeno paljon parempi! Seuraamista, parempi kuin eilen. Metskulla tuloa eri kulmista eteen - ihan ok lopussa. Loppuun temppuja ja leikkimistä. Oli hauskaa ja kone kuumui.
08.10.2008 - 19:16
Nimittäin ruutuun. Ninjalla on ihan hullu vauhti ja jarruttaa kupille semmoisen pari metriä liinat kinossa.. Pysäyttämistreenit on lähinnä naurettavia räpellyksiä, kun aivot on jääny naulaan. Mutta mitäpä voi parin treenikerran jälkeen vaatiakkaan pieneltä koiralta? Hauskaa on ja se näkyy ja heijastuu muihinkin. On se vaan hauska ötökkä. :---)
Tunnaritikun piilotukset on aloitettu ja vireen lasku onnistuu automaattisesti koiralta. On se vaan taitava! Metskua otettu lähinnä häiriönoutona, eli paljon ihmisiä tyrkylle ja kapula sinne sekaan. Toinen variaatio on, että on leluja paljon ympäri kenttää ja otan noudon metskulla sinne sekaan. Lisäksi tätä säätöä ollaan jatkettu lelujen seassa seuraamisella + liikkeestä pysähdyksillä ja erivärisillä paperinpalasilla täplitetyllä kentällä TOKOilut. Kaikkea sitä viisaat koiraharrastajat keksiikään meinaavat kentän vieressä asuvat ihmiset.
Esineruudusta 2 treeniä edellisten jälkeen, edelleenkin elukka löytää varsin helposti. Alussa tuntuu elukka olevan vähän liiankin innoissaan, mutta näyttää kyllä työskentelevän ihan määrätietoisesti. Juokseminen ei ole päätöntä, vaikka vauhtia piisaakin. Tosin kovempaa ei kyllä enää tarvii mennä.
Metrisen hyppytreenit on tehty 5 kertaa nyt 2vk aikana ja yli menee että hujahtaa. Toivon mukaan ottaa tuon tavaksi, ainakin rutiinia hyppyyn alkaa pikkuhiljaa tulla oikealla tyylillä. :)
Agia pitäisi ottaa vielä ennen talvitauolle jäämistä, metsälenkillä kontaktien alastulo ollaan treenattu parilla kivenlohkareella (palkkaan, kun tarjoaa itte oikeaa paikkaa). Eli kontakteja, irtoomista ja keppikulmia pitäis vielä vähän ottaa. Yritän järjestää jonkun treeniaikataulun ens viikolle/ siitä eteenpäin, jolla sitte otetaan vuoden viimeiset liidot ja jätetään tää laji tauolle ens kevääseen asti.
Jälkeä pitäis vkl mennä tekemään..
03.10.2008 - 20:40
Keskittyminen pitempiaikaiseen etsintään on lähteny hyvin liikkeelle, vaikka elukka löytääkin esineen vielä aika vaivattomasti. Minä oon selkeesti aliarvioinut tuon nenänkäytön, sillä parin minuutin etsiminen menee ilman motskarin laskemista ja työskentelyssä on selkeesti päämäärä. Tällä hetkellä Ninja tarkistaa hyvin myös etuosan ruutua, hyvä näin. Jatkamme treeniä tällä saralla, näyttää varsin hyvälle tällä hetkellä!
Jälkeä pitäis ottaa ens viikolla, jos nyt vielä otetaan huomen ja ylihuomenna esineruudut. Esineruutu on vaan paljon vaivattomampaa, ei tarvii odottaa jäljen vanhenemista toista tuntia.. Laiska mikä laiska.
29.09.2008 - 12:56
Elikkäs koeviikko melkein pulkassa ja tästä alkaa tasaisen tappava 8-15 koulupäivät. Plaah..
Helsingin reissu sujui hienosti, osasin liikkua busseilla eksymättä kertaakaan ja onnistuin jope kerkeämään junaan hallilta hikipäässä juosten. Reissu oli kyllä mahtava kaikin puolin, ei hetkeen tule mahdollisuutta kyllä nähdä yhtä korkeatasoista agilityä. Tunnelma katsomossa oli loistava, sain uusia luxenpurilaisia ystäviä ( ;D ) ja sain ostettua Ninjalle normaalikokoisen nahkapannan, uuden vinkulelun agitreeneihin ja kokeeksi ihmeellisen karvahärvelin. Kävin tänään kokeilemassa kentällä tuota ja elukka tuntui sekoavan. En tiedä mitä niin hienoa tossa on, mutta eipä sen väliksi. Ikinä ennen ei ole koira seonnut rimusta mistään lelusta - tää pitää ottaa mukisematta vastaan.
Esineruututreenit ennen Helsinkiin lähtöä sujui hienosti: - osaa todistetusti pistot kuten haluan, suoraan takarajalle ja laatikkona takas - nenä on auki heti alusta asti, lähellä olevat esineet ei jää nostamatta - vauhdikasta ja innokasta tekemistä Kuitenkin, jottei tää olis tässä, niin haluan vielä lisää meininkiä eli koiralle tavoitteeksi teknisen suorittamisen sijaan etsiä esine vaikka mistä maan alta. Nyt koira tekee teknisesti hyvää suoritusta, mutta esineet ei nouse, jossei haju osu kohdalle. Eli esim. joku kuoppa ja ilma seisoo --> ei nouse esine. Näimpä siirrymme yhden esineen treeniin: tavoitteena koira, joka etsii kunnes löytää.
TOKOtuksia ollaan otettu hieman ruoka-aikaan, lähinnä tehty kaukoja ja vahvistettu perusasentoa (kun tähän ei oo kiinnittänny huomiota, on paikka valunut eteenpäin). Kaukoissa maa-seiso vaihdos noista uusista, mihkä oon tällä hetkellä tyytyväinen. Jatkamme siis harjoituksia. :--)
Viime tiistain silmäpeilauskeikka oli onnistunut, Ninjalla (ja Vikellä) silmät puhtaat. Sillä saralla siis kaikki ok, koitetaan saada tuo lt:n jonnekkin ja odotellaan vaan juoksuja..
20.09.2008 - 23:02
Elikkäs hieman aloiteltu ruutua tällä viikolla. Tulos: koira menee kovaa ruutuun, kovaa, kovempaa ja sora lentää. Pysäytys on "hieman" vaikeempi juttu sit.. ;--) Mutta tästä on hyvä lähtä. Seuraamisessa ollaan otettu hidasta käännöksin ja tempovaihdosta hidas -> normaali ja päinvastoin. Hieman liian hauskaa ajoittain, mutta ei hälyyttävää. Luoksaria narupalloilla, Tuula häiriköi ihan vieressä. Jotenki tämmöiset tilanteet, missä ihminen ois ihan moikkausetäisyydellä tuottaa tälle elukalle vaikeuksia. Kun ois niiiiiin kiva käydä vähän morjestamassa.. Ei voi muuta sanoa, kuin että ei hyvää päivää taas. Onneksi on olemassa liina, millä sain kerran itte aikomuksesta kii. Johan pisti laput silmillä. Ans kattoo miten tän kanssa menee, siedättyykö suuremman häiriköinnin jälkeen vai pitääkö tehdä oikeesti tolle jotain. Idaria tehtiin kertaalleen kokeeksi, ei ongelmaa. Tein alhaalta ylöspäin, ja palkkasin vikasta (seisominen) jättämällä pallon koiran eteen ja vapauttamalla kun tulin sen sivulle. Paikallamakuu 4min ja paikalla istuminen 2min piilossa molemmilla kerroilla alkuun. Rauhallinen mutta valpas. Istuessa ei valahtanut mun tullessa takaisin alas ! Hianoo! Metskunouto molemmilla kerroilla Tuulan häiriköimänä. Väisti Tuulan sutjakkaasti, palautus sopivalla laukalla eikä kolisuttanut kapulaa hampaissaan yhtään. PRO! Tunnari pitäis kai alottaa.. _saamaton_ omistaja ei vaan haluais. Ahdista ajatuskin, tuo kun on ittelle jotenki niin räjähdysaltis ja herkkä liike. Pelkään sen mössöämistä niin pal, että varmasti sen sössinkin. Kaukoja jatkettu, pääpaino edelleen vaan matkassa ja ekassa ylösnousussa. Selkeetä valoa näkyy jo ymmärtämisen kohdilla. Vireen kanssa pitää kuitenki tässä pelata edelleen. Ei paikallaolomielentilaa! Seisomista ottanut tekniikkana lyhyeltä matkalta ja palkkaan vain täysin virheettömät vaihdot. On ihan kohtuuhyvä, mutta hieman liusuu intopiukenousuissa - keskity! Ja hinkkaamisesta sitten pk-tottikseen. Ollaan tehty hyppyä 80cm hypyllä. Jatketaan harjoittelua, edelleen hieman jännää. Ponnistaa kauempaa kuin ennen (Tuulan kommentti), eli laudat auttaneet. Hyvä näin. Matalalla hypyllä simputusta sivuun heitetyllä kapulalla - osaa se jo jotain! Luoksarin erotus pk - TOKO pitää tehdä selkeeksi. Paikallamakuu 12min pliisuilla häiriöillä (kaksi koiraa suorittaa omaa treeniään samalla kentällä), tarkkaavainen mutta levollinen. Jäi kyttäämään, kun toista palkattiin -- täytyy tää pitää mielessä. Eteenmeno simputuksena, kun meinas ottaa omia vapauksia kaarroksin. Eteen meinaa suoraan eteenpäin eikä kaarrosta vasemmalle peko-pöytiä kohti. Uusin lähetyksen 4 kertaa, mutta kun honasi ettei auta muu kuin mennä suoraan, niin liike oli bueno! Ei ollu siihen noukan naputtamista. ;) Tämä viikko mennyt todella aktiivisissa merkeissä, kun olen osannut jaksottaa oman lukemisen ja treenin sopivasti lomittain. Ens viikko onkin sitten ihan nukkumista, bilsan YO+koeviikko+MM Agi, joten ei kyllä mitään ylimäärästä rykästä. Ninja käy silmäpeilauksessa Lahressa Sirpan kuljettamana tiistaina - toivon mukaan mimmut on puhtaat. Loppuun Nips posettaa pellolla tuulen nostaessa persuksenpäälliskarvat hienosti  ps. Sirpa - se läähättää! Pyörälenkki ennen kuvaamista on taikasana. ;---)
14.09.2008 - 19:50
Elikkäs Kirkkonummella kisattiin tämän vuoden belgien rotumestaruudet TOKOssa. Mentiin Ninjan kanssa tekemään AVOimen debytointi ja oltiin samalla yksi osa Varmat Idiootit- joukkueessa. Pisteet mänee näin: Paikalla makaaminen 10 oli kuulemma hieman haistellut, mutta silti koko ajan levollinen Seuraaminen taluttimetta 10 perus Ninjaa, vasempaan käännöksessä käytti liikaa peräänsä Maahanmeno seur. yht. 10 Luoksetulo 5 katsoi tuomaria mun antaessa käskyn --> läpijuoksu ja multa vielä toinen käsky.. Seisominen seur.yht. 10 Noutaminen 6 ei lähtenyt heti, jäi saaliskyylään pauloihin vähäks aikaa. Kävi tullessa moikkaamassa häntä heiluen tuomaria.. Kauko-ohjaus 10 JES! Estehyppy 8 sekoilin käskyissä ja annoin sivulle käskyn sijasta hyppy - tuli eteen hieman epävarmasti, josta sitte käskytin sivulle, niin korjas vaan tiiviimmäksi tohon eteen.. Toisella käskyllä sit usko, että sivulle piti tulla.. Kokonaisvaikutus 9 Ihastuttavaa työskentelyä, harmiksi koira ja ohjaaja sortuvat virheisiin.
Nips oli kyllä varsin hieno. Ilokseni sain huomata, ettei halli ollut niin jännä kuin oisin voinu kuvitella. Häiriöherkkyys kuitenkin näky, minkä pistän hallin ja treenin vähyyden piikkiin. Pitäis saaha jotain treeniseuraa TOKOon, että sais treeniä näihin.
Joukkueella meni tosi hienosti ja peitottiin muut 4 joukkuetta. Toissavuoden pronssi kirkastui pronssista kullaksi. ;---) Hyvä me!! Ja kaikille vieläpä ykköstulokset! Ninja ansaitsi taas ittelleen ruokaa 16kg. Sillä pieni eläin selviää vähän aikaa taas.
Oli tosi kiva nähdä tuttuja ja belgejä muutenkin enempi. Ninjan sukat aiheutti (yllätys) ihastusta ja jotkut tytöt kävi sitä kuvaamassakin. Ohan se kieltämättä aika sievä, nimittäin pikkusievä. ;)


 Varmoissa idiooteissa: Jaana ja Cola EVL 298,5p 3. Heikki ja Riia EVL 298,5p 4. Sohvi ja Tuisku ALO 162,5p 9. Minna ja Ninja AVO 172p 2. Mirva ja Xara ALO 170p 8.
Kiitos kaikille tsemppaamisesta ja Eevalle kameran ja videokameran ulkoilutuksesta! :)
12.09.2008 - 22:59
Elikkäs jännitys tiivistyy - RM TOKO on kohta. Viimehetken tasotarkastus kertoo, että kaukot on ihan tuurista kiinni miten käy, luoksarissa pysähtyy hitaasti, mutta kumminnii pysähtyy, liikkeestä seisominen saataa sekottua istumiseen. Epäilen, että kaukoisa ei nouse ylös ensimmäisellä ja luoksarissa etenee ainaki 3 omaa mittaansa. Seisomisen tekee tuurilla. Hauskaa elukalla ainakin oli, tosin noin hauskaa ei tarviis olla sit sunnuntaina.. Sunnuntaina sit näkee, miten lähtee rullaamaan. Tulis vaan se ykköstulos, ni ei tarvis sitä lähtä muualta hakemaan.  Kiva kuitenkin nähdä, miten meillä ja muilla menee. Tärkeintähän RM:ssä ei ole oma suoritus, vaan nähdä muita ja tavata tuttuja. Jännittäminen tämän osalta tuntuu hyvältä verrattuna lähestyvään YO-kokeeseen.
10.09.2008 - 17:43
Eli kiitos Elinan (ja ehkä vähän Sirpankin?), meille on isketty vähän vauhtia rattaisiin jäljen osalta. Eli ensi syksyn leirillä pitäisi Ninjalla olla avoimen luokan koulari. Hakuhan on ihan lapsenkengissä, joten jäljeltä sit pitäis se jk2 nykästä. Saas nähä kuin käy, tavoite ei pitäisi kuulemma olla ongelma.. Lähtökohta ainakin on ihan siedettävä, vaikka hinkattavaa riittääkin! Palaamme asiaan vuoden päästä. ..toivon mukaan tavoitteen saavuttaneina.
09.09.2008 - 15:42
Elikkäs sadanrikkojaisista selvinneenä ajoin Forssaan, syötiin pizzat, pakattiin ruuat autoon ja ajettiin kentän kautta Ruostejärvelle. Siellä sitten kerkesin purkaa auton, auttaa järjestelyissä ja ulkoiluttaa koirat ensin märiksi ja sitten kuiviksi. ;--)
Perjantaina illasta Koirapisteeltä maalimies kertoili vähän sutsuilusta ja halukkaat saivat sitten koiriensa kanssa kokeilla. Ninja kävi kanssa leikkimässä ja komentamassa ukkoa. Puolustustahan tuosta ei tule, joten saalisturhaumaansa räyskytti. Mut yllättävää kyllä, oli varsin vakuuttava. Ohjaaja ei sitten ollutkaan niin vakuuttava ja sähelsi tynkäliinan kanssa lahjakkaasti - hihnasta kiinni pitäminenhän on aivan liian hankalaa. Eli ei ole minun laji, liikaa liikkuvia osia - juoksuta koiraa, pidä leuan alta, ota irrotus, älä päästä maalimiehen luo, pysy tolppana kun saa purun ja mitä vielä.. Kuvia toivon mukaan seuraa tästä episodista perässä!
Lauantaina sitten jälkeiltiin kahden jäljen verran ja molemmilla lyhyt jana, jotka molemmissa meni ok:sti (toisella yritti sutasta väärään suuntaan, josta sitte uusinnalla lähti suoraan). Kuitenkin aina otti oikean suunnan, vaikka aikaa näin ensimmäisillä kerroilla sen suunnan päättäminen näytti tuottavankin, kun pää savuten piti nuuskuttaa. ;) Hienosti kuitenkin lähti janatreenit käyntiin onnistunein suorituksin. Jäljellä itsessään Ninjan työskentely oli ihan hyvää, mutta edelleen sama ongelma: - maastovaihdoksessa tarkkuuden sovelluttaminen maastoon tökkii Eli rutiinia lisää ja jatketaan samaan malliin. Oikeestaan mitään ihmeellistä ei Huittisen Harrilla meille ollut sanottavaa, mutta taaskin omat mielikuvat vahvistui ja tietää menevänsä oikeaan suuntaan. Mieltä lämmitti myös se, että Ninja on jäljen osalta päässyt jo alotasolle. Eli sen osalta tammikuussa asetettu tavoite on saavutettu. :) Vaikka itse en kisaamaan vielä tuon kanssa nyt syksyllä uskaltaudukkaan, niin lämmittää koutsin mielipide silti.
Lauantai-iltana juostiin sitten perinteiset TOTO-juoksut. Tällä kertaa Ninja osasi juosta ( ;) ) ja voitti Jaanan borterkullie Sindinkin! Hyvä belgit! Kotiin kannettin purkkiruokaa, frolic-pussi ja jotain ydinluukeksejä laatikollinen. Koira ansaitsi taas ruokaansa.
Sunnuntaina vuorossa tottis, jossa keskityttiin Ninjan kanssa pelkästään metriseen. Annen mielipide oli hieman mun omaa vastaan ja treenissä sitten Ninja kolautti ittensä aika lahjakkaasti esteeseen. Sen jälkeen piti pari kertaa yrittää kiertää, kunnes sinne uskoi, että hypättävähän se on. Ninjalla ilmeisimmin joku uskon puute vain, sillä hyppytyyli on ok. Jatketaan siis oman mallin mukaista treeniä vähän Sirpan vinkeillä höystettynä ja luodaan siihen se varmuus. Ninja kuitenkin pyrkii olemaan koskematta jo, eli jotain oon sentäs saanu aikaiseksi.
Ajatuksia vkl aikana tuli aika paljonkin ja joitain niistä ihan omaankin käyttöön. Kuitenkin joissain asioissa huomasi selkeesti, että itse näkee asian hieman eri tavalla. Kuitenkin oli erittäin mukava reissu, tänä vuonna oli jopa LÄMMIN nukkua! Pikkuötökät nukkuivat kohtuullisen hiljaisesti kämpässä, vaikka pari kertaa piti hieman huomauttaa, ettei niitä käytävän ääniä tarvii kommentoida. Yllättävää kyllä se kommentoija oli Ninja Sanin nukkuessa tyynesti. Oli kiva nähdä monia ihmisiä pitkästä aikaa ja viettää kiva viikonloppu siellä hämeen mettässä!
Ensi vuonna sitten me, perintökalleudet ja .. ?
31.08.2008 - 14:37
 Järvihirviö   Usko petti viime hetkellä?  Ei tääl vissiin hukuttukkaan..   Sanin Niksinurkka: Jos typerä pentu pöllii sun pallon, kantsii alkaa piehtaroida mudassa. Sitte ihmiset huutaa sut pois ja antaa sulle uuden pallon!
31.08.2008 - 14:11
Oon saanu ittelleni maailman karseimman syysflunssan ja tuntuu et pää räjähtää kaikesta räästä ja paineesta. Tosi kiva. Ens vkl pitäis vielä viettää Tammelassa - saan varmasti keuhkokuumeen tms. jonkun yhtä mukavan. Kirjoitukset, hiör ai kam!!
Asiaan: ollaan otettu vähän noita AVOtus juttuja (EVOtus). Kaukot toimii jo pidemmälläkin matkalla, nousee jo hienosti ekalla käskyllä. Maahanmenon käskyn vaihto näyttää auttaneen - jatketaan vahvistamista. Noutoa otettu kolmiolla, eli treenataan ainoastaan sitä paluuvauhtia Jyrkän neuvojen mukaan. Lisäksi vahvistanut tuota oikean paikan hakemista oudoista kulmista. On se vaan niin pro! Paikallamakuussa vahvistettu asennon pitämistä, vaikka menisin piiloon minne (eli puututtu lonkalle menoon). Alkaa olla aika pätevä tossakin. Seuraamisessa oon painottanu edelleen sitä juoksun tiiviyttä ja hitaalla tarkkaavaisuutta. Pysähtymiset vähän tökkii, ovat ihan ok, mutta haluan nopeammiksi! Täyskäännöksissä perseen heittäminen onnistuu jo selkeesti paremmin - hieroja sai selkeesti lukot auki. Muutamalla muistutuksella homma parani ihan heittämällä - hyvä! Oisin muuten repinny pelihousuni ton kanssa. Vasemmalle käännöksissä käytti sitten vähän liikaa peräänsä ja jäi jälkeen.. tasapainoa, tasapainoa! Luoksaria otettu sekä puskankiertona että ihan liikkeenä. Lisäksi muutamia läpijuoksuja. Kuitenkin nyt taas tasoitettu vauhtia pysäytykseen sopivammaksi, missä onnistuttu (_yllättävää_) loistavasti. Suorapalkka pysäytykseltä luoksetulossa - edelleen vähän hidas, mutta paranee, paranee. Tätäkin ilmeisesti kannattaa treenata, kun ei se lonkalta oo semmonen kuin haluaisi. ;--D Hyppyä pitäis päästä treenaamaan.. Pitää varmaan vierailla seuran rivitokossa.
Liikkeestä pysähdyksissä mie onnistuin sekottamaan koiran sekottamalla merkit keskenään. Kivat sille! Päätin pyhästi vaihtaa tässä RM-tokon jälkeen seuraamiskäskyt erilaisiksi, noi toiset vinkit meinaan ei pysy mulla kaalissa MITENKÄÄN järjestyksessä. :( Ei reilua koiralle. RM:iin en käskyjä muuta, toivon pyhällä hengellä elukan erottavan käskyt toisistaan. Leikitään näillä monta kertaa viikossa ja toivotaan parasta.
..en ois ikinä uskonu tekeväni näin.
27.08.2008 - 17:21
Noniin, eli maanantaina Lahdessa ensimmäinen askel "oikeella" uralla otettu. Ninja suoriutui kokeesta niinkuin vaan koulutustasonsa mukaan pystyi ja minä en onnistunut sössimään oiekastaan ollenkaan. :--) Mitä nyt unohdin pysähtyä henkilöryhmän jälkeen ennen pitkän suoran aloittamista.. Vkl ja pitkälle edellistäkin viikkoa meni jännitystä kasatessa, mutta onneksi pystyin kokoamaan itseni paikanpäällä ja homma sujui suhteellisen jouhevasti. Tuomari Leila Tikkanen antoi jopa mulle erityismaininnan hyvästä ohjauksesta - oli kuulemma kiva katsella. :) Arvostelu oli ihan Ninjaa. Aloitettiin paikallamakuulla. Hihnassa seuraaminen: Hieman herpaantui hitaassa kävelyssä, mutta arvosana silti ErinomainenIrtiseuraaminen: Halukasta, täsmällistä seuraamista. Nopeat pysähtymiset ja hyvät täyskäännökset, arvosana ErinomainenLiikkeestä istuminen: Liikettä ei voi moittia millaan tavalla, valmisteleva osuus on erinomainen, koira istuu nopeasti heti käskyn saatuaan ja odottaa rauhallisesti ohjaajan paluuta, arvosana Erinomainen. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo: Kuin toisinto edellisestä, valmistelevassa osuudessa ei moitteen sijaa, koira reagoi käskyyn erittäin nopeasti, odottaa luoksetulokäskyä rauhallisesti ja suorittaa IPOhenkisen luoksetulon kuitenkin päättäen liikkeen todella korrektiin eteentuloasentoon törmäämättä ohjaajaan ja nopeaan, suoraan sivulle siirtymiseen. Arvosana Erinomainen.Paikallaolo häiriön alaisena: Ei huomautettavaa, arvosana Erinomainen
Itse en kyllä olis meidän seuraamisia pitänyt erinomaisina, sillä väljyyttä ilmeni oikeelle käännöksissä (jiihin siirryttäessä) mun makuun aivan liikaa, pysähtyminen jiissä oli hidas sekä ikuisuusongelma: henkilöryhmässä ulkokaarteessa koira jää jälkeen, jos kuljen nopeasti. Liikkeelle lähdöt oli aivan loistavat ja juoksussa se treenattu tiiviys - ihan nappiin. Koira teki juuri sen mukaan, mitä se osaa. Kentällä häiriköineet variksetkaan eivät aiheuttaneet huolta. Liikkeestä pysähdykset oli jopa videolta katsoessa omaan silmään ihan loistavat, en tiedä tekeekö se aina noin nopeesti, mutta ainakin tuolla ne oli ihan täydelliset. Tosin maahanmenoa ja luoksetuloa suorittamaan lähdettäessä mun piti nyppästä koiraa korvasta, kun olis halunnu suorittaa eteenmenoa.. ;---D Nyppäsy toimi ja elukka olikin ihan kympillä mukana. Luoksetuloon selkeesti olen saanu sen haetun nopeuden treenattua - ihana huomata onnistuneensa! Paikallaolo olikin sitte ihan perus Ninjaa, mutta positiivista siinäkin, että kesän aikana oon saanu ylösnousuongelman parantumaan. Pientä hiomista edelleen perusasennossa, Ninja valuu herkästi siihen ihme mutkalle, minkä Sirpa huomasi Ruotsinreissulla. Mutta mun silmään se ainakaan ei näyttäny yhtä pahalle tuossa, kuin mitä aijemmin ollut.. Mutta sitä ON treenattava edelleen.. Lisäksi tietty toi oikeelle kääntyminen, täyskäännös, pysähdykset ja henkilöryhmän "ulkokaarteen" väljyys on edelleen työn alla. Paine oli ajoittain hyvässä suhteessa, mutta hetkittäin se katosi. Sitten taas toisaalta toi liika innostuminen loppua kohden.. Tasapainotusta lisää, jotta suoritus ois mun mielestä oikeesti kaikkineen täydellistä. Mutta kyl vaan ollaan kehitytty ja kehityskelpoisuus todistettu ainakin itselle. :---) Kaupunkiosuus oli aivan outo - kauheesti sähellystä ja enemmänkin tuntui jollekkin "kaivetaan aggressio koirastasi väkisin" - viritelmälle/ jollekkin luonnetestille. Koskaan ennen en ole nähnyt vastaavaa, jo pelkästään seinään jätettyä koiraa lääppimään meneminen oli mulle ihan järkytys. Mutta onneksi Ninjan kanssa nää tämmöset jutut ei oo ongelma - enemmänkin sen mielestä se oli vähän liian kivaa..  Mutta mitäpä muuta tuolta voisi odottaakkaan.. Elämä on niin ihanaa ja kaikki on niiiin kivoja!
22.08.2008 - 10:12
Elikkäs eilen ja toissapäivänä pienet tottistelut. Toissapäivänä KPKY:n kentällä ja ekaa kertaa ampumista - korvat reagoi, mutta muuten ei. Henna ampui Ucalle sen syödessä 7 kertaa ja me satuttiin olemaan kentällä juur silloin. Ei kyllä ollu tarkoitus ottaa sitä juur ny, mutta eipä se näyttänny tota suuremmin haittaavan. Tosin ääni tuli sivusta, ja kokeessahan se tulee sitten takaa. Eli eipä tää asia varmaan tällä selvä oo. Mutta ainakin sai todeta, että ei ole tolle mikään juttu.
Eilen sitten otettiin iltaruokatreeni, kun koirat ois tullu ovesta melkeen läpi. Nälkäsenähän sitä pitääkin treenata. Otin läheisellä hiekkakentällä, ruokakuppi n. 30m kentästä ja sitten koiran kanssa kentälle. Yliyrittämistä oli aika paljon ja juoksussa meinasi innostua vähän liikaa, mutta tätähän tässä haettiin. Aluksi oli vähän samaa toissapäivästä lähmäystä (edelleen siis maitoa tulee..), mutta kun päästiin vapaana seuraamiseen, alkoi peli jo kulkea (ehkä vähän liikaakin). Palkalle pääsi koottuaan itensä juoksun jälkeen ja liikkeen pysähdyttyä.
Positiivista oli, että ruokakuppi "seläntakana" Ninjalla ei ollut toissapäiväistä eteenmenonodotusta. Eli ilmeisimmin pitää edetä eteenmenossakin taas muutama valovuosi eteenpäin, kun elukka alkaa jo yhdistää sitä ittekseen kenttiin. Edistystä siis ainakin jollain saralla..? Lisäksi täyskäännöksissä oli jo jotain yritystä edellisiin! En tiedä, onko peräpää parempi, sillä se ihan oikeesti teki sen nyt niinkuin pitääkin. Vai oonko treenannu liian alhaisessa vietissä vai mitä pirua.. Tosin nyt oli ajoittain sillä rajalla, että menee liian korkeelta.
Nyt sitten pidetään hiljaisella treenit. Musta tuntuu, et maanantaina mulla naksahtaa jotain..
17.08.2008 - 20:27
Tänään meni melkeen koko päivä (kotona kolmelta) Heinolassa pikku-leon kanssa. Tulihan siinä seurattua belgitkin, ei jeesus jotkut.. Fatoksella oli taas alkuun pomppupomppu meininki, mutta sain sen sitten kuitenkin liikkumaan ja elukka sai hyvän arvostelun. Vuosikas koira, joka vielä kesken, mutta kuitenkin niin lupaava.. Fatos PU3 ja varaserti tulla napsahti. Kyl oli työvoitto toi meille, sai meinaan oikeesti vääntää, että herra jaksoi olla yhtään kunnolla.. Mutta niistä treeneistä: Tuulan kanssa käytiin KSSK:n kentällä tokottamattassa. Sani teki vähän sitä sun tätä, mm. paikallaistumisen ja makuun (oli muuten rauhallinen, mutta tarkkaavainen!). Yleistä häröttämistä ajatukena vaan hömpötellä. Ninja teki seuraamista, ohjattua, hyppymetskua, luoksarin pysäytyksellä, kaukojen ylösnousu ja jeejettelyä 2kilon kapulalla. Otin pari luovutusasentoa, joista muutamissa pää lähti kallistumaan kapulan kanssa, mutta korjasi itte. Näytti kuulemma hurjan pienelle Nips sen julmetun kapulan kanssa.. ;D Loppuun vielä vähän temppuilua. Nip-niin kanssa pidettiin yleisesti vaan hauskaa, palkkasin sitä ahkeraan ja jeejeteltiin uudella frisbeellä (jos tää kuminen nyt kestäis..). Kiva treeni, missä ei minkäänmuotoista havaintoa valeraskaudesta. Hyvä! Kotosalla petaaminen rauhoittunnu olemattomiin, eiköhän tää tästä.. Tässä kuva Kokkosen koulutuksessa Ninjasta. Kiitos kuvasta kuuluu Heidille!  Mielenkiintoinen tyyli kallistua samanpuolen jaloille..
16.08.2008 - 17:20
Eli ilma oli ihan esterin persuksista, tervukehän aikaan satoi ajoittain ihan kaatamalla. Olin yltä päältä kurassa ja märkä jokaista vaatekappaletta myöten. Kehää tuli kierrettyä ihan tarpeeksi yhdelle päivälle, ei jaksais kyllä huomenna Heinolaan enää sen leon kanssa..
Niina esitti Ninjan, mistä kiitos! Nips esiintyi normaaliin tapaan terhakkaasti ja liikkeissä koitti kurvata mun luo ohijuostessa.. Sain palautetta pannan isoudesta (noh, pysyyhän se jotenkin päässä..). Kuulemma koiralla pitäis olla koirn kokonen panta, eikä käyttää Sanin pantaa. Höh. Turhakkeita tommoset, sanon mää.
Tuomari Geraldine Mulrooney tykkäsi Ninjasta ja kehui sen jalostusarvoa Niinalle. Tais luulla sen koiraksi.. Luonteesta ja tyypistä tykkäsi kuin hullu puurosta ja kehui yhdeksi päivän parhaista belgeistä, sukista huolimatta kuulemma. ;--) ERI sieltä napsahti, sanoi jättävänsä sijoittamatta sukkien takia, minkä sitten tekikin.
Arvostelu mänee näin: Lovely young bitch. Excellent conformation. Alert & intelligent expression. Good topline. Excellent angulation & hock placement. Correct tailset & carriage. Concern expressed about white markings but she is of sufficient quality so she will not be penalized. Excellent temperament, WAU! oma käännös: Ihastuttava nuori narttu. Erinomainen rakenne. Valpas ja älykäs ilme. Hyvä ylälinja. Erinomaiset kulmaukset ja kinnerten kiinnitys (?!) Oikea hännänkiinnitys ja kanto. Ilmaisen havaintoni valkoisista merkeistä, mutta hän on kyllin laadukas, jotta häntä ei rankaista niistä. Erinomainen tempperamentti! --> kökkösuomennos tosta lopusta, mutta ei mun kielilahjoilla tehdä enempää.. Sisältö kuitennii se, että laadultaan nii hyvä, ettei sukat pysty pilaamaan sitä.
Nyt sitten se on sanottu, mun lahopään ilme on ÄLYKÄS. Ja mitähä vielä..
|
Jaloissa pyörii
Sairaseläköitynyt kurppa; Sani alias Foolproof Vulcan s.17.4.2001
Sijoituksessa oleva tulevaisuudentoivo; Ninja-Nittiäinen eli Newstory Ninja s.10.4.2006
Kalenteri
26.-27.1 Jyrkän Tehotottis 7.4 Heli ja Timo Salmisen tottisluento 2.-4.5 Leiri Lintukodossa 8.5 Seppo Savikon agikoulutus 11.6 Kokosen Tuijan agikoulutus 5.-6.7 Pk-RM Oulu 8.-11.7 Newstory Läger på Jägarhyddan 12.7 Korning på Roslagens BK 2.-3.8 Jyrkän tehotottis 4.8 Juha Oreniuksen agikoulutus 6.8 Kokkosen Tuijan agikoulutus 16.8 Kvl näyttely 25.8 Bh Lahti 5.-7.9 Leiri Ruostejärvellä 14.9 TOKO RM Kirkkonummi 27.-28.9 Agility MM Helsinki
|